perjantai 13. heinäkuuta 2012

Maisemakahvila - Hämeenkyrö

Hämeenkyrön Maisemakahvila on hyvä esimerkki siitä, kuinka keskelle ei mitään voi saada toimivan taukopaikan.

Pylsyn tila on vanha sukutila, jolla on historiaa vähintään vuodesta 1439 ja maanviljely jatkuu täällä edelleen. Tila löytyy kolmostien varrelta, kun kääntyy Mahnala-opasteiden mukaan (ei väliä kummasta risteyksestä) ja tämän jälkeen aina vain pienemmille teille Kierikkalaan. Kierikkala on ylpeä historiastaan ja etenkin kesäisin F.E. Sillanpään henkeä ylläpidetään. Nobeltieltä löytyy Myllykolu, joka on kirjailijan syntymä- ja lapsuudenkoti.


Mäen päältä eli kahvilasta on komeat maisemat hämäläiseen perinnemaisemaan, jossa on viljelty maata vuosisatoja. Rakennuksen historia vie vuoteen 1905, jolloin amerikansuomalainen liikemies rakennutti sen rapakon takaisten piirrustusten mukaan. 

Munkkikahvit 5 euroa, tarjolla myös runsasta mustikkapiirakkaa ja muutamia muita leivonnaisia - vähän, mutta hyvää. Useampien taiteilijoiden töitä kahdessa kerroksessa ja myös piharakennuksessa. Kesällä 2012 Maisemakahvila on avoinna 29.7. saakka joka päivä 12-18, mahdollisesti pidempäänkin.

Perusasiat kunnossa. Reissu olisi ollut mukavampi ilman liian yksityiskohtaisia tietoja henkilökunnnan yksityisasioista. Pinup -taiteen olisi voinut myös hiukan syrjäisemmälle seinälle, sillä se ei kokonaiskuvaan sopinut. Muutoin monipuolista taidetta tarjolla, kuten myös talkkunaa ja herneitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti