maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kahvila Alma - Kuopio

Kuopio uudistuu hurjaa tahtia sekä keskustasta että laitakaupungilta. Vaikka toria hallitseekin toistaiseksi iso kuoppa, pieniä helmiä on piilotettuna sivukujille. Kahvila Alma on yksi näistä.

Alma toimii samoissa tiloissa, joissa aiemmin sijaitsi Burts ja Fado - Puijonkadulla, kivenheitto torilta Musiikkikeskuksen suuntaan. Tilat ovat nyt sopivat: skandinaavista selkeäyttä, puuta ja pieniä yksityiskohtia. Kahvi oli tuoretta, juustokakun valinneet olivat varsin tyytyväisiä valintaansa. Croisantti olisi ollut varmaan paljon parempi muutamia tunteja aiemmin. Jos jostain pitää huomauttaa, niin henkilökunnasta puolet pystyi vastamaan allergikon kysymyksiin tuotteista.

Almalla on myös oikeuksia, joten täällä kuohuviinibrunssi onnistuu!

Nykyisin aukioloajat klo 10-18 arkena ja lauantaina klo 10-16. Alma näyttää tiedottavan toiminnastaan aktiivisimmin Facebook-sivujensa kautta. Toistaiseksi Googlen karttapalveluun kahvila on tallennettu Kallaveden keskelle, Tauon paikan -kartalla linkki paikallaan.

Alman mielestä hauskinta
Kahvila Almassa.
(Kuva: Alma)

2 kommenttia:

  1. Ihan mahtavin&mainioin nimi kahvilalla:)

    VastaaPoista
  2. Kahvila Alma on siirtynyt osastoon muistoissamme. Sen tilalla on nykyisin TopChefistä tutuksi tulleen Anssi Kantelisen ravintola Urban.

    VastaaPoista