lauantai 7. marraskuuta 2009

Kahvila Pipari - Sodankylä

Sodankylässä on mukava pysähtyä yhä uudellen, sillä täällä on positiivinen meininki! Hymyileviä ja tyytyväisen oloisia ihmisiä näkyy kaduilla, toisin kuin joillain muilla Lapin paikkakunnilla.

Keskustassa toisessa kerroksessa oleva kahvila Pipari (Jäämerentie 14) on rauhallinen paikka, vaikka aina asiakkaita riittääkin. Tuoreita leivonnaisia moneen makuun, sekä suolaista että makeaa. Muutaman vierailukerran perusteella en ole selvittänyt, mistä suunnasta tilaustiskiä pitäisi lähestyä, sillä herkkuja on sekä kassan oikealla että vasemmalla puolella. Keskiverto hintataso.

Liikuntaesteisille paikka ei sovi, sillä Pipariin pääsee vain jyrkkiä portaita pitkin. Mikäli tänne on hissi, niin on hyvin piilotettu. Lastenvaunujen kanssa haastellinen saman asian vuoksi. Pipari on auki päiväsaikaan, sunnuntaisin kiinni.

Sodankylässä on muutenkin leppoisa piipahtaa ja helppo korvata kotiin unohtuneet varusteet uusilla, sillä palveluita on mukavasti tarjolla kävelymatkan sisällä.

Karttalinkki

1 kommentti:

  1. Pitäisi lähteä pohjoista kohti, hymyilevät -rotu on syksyisin niin harvinainen. Hyvä vinkki nämä rajoitteet matkaajille, jotta kuntoilun voi jättää lastenrattaiden kanniskelun sijaan tunturinkupeessa tallomiseen. ls

    VastaaPoista